Koivisto: Hys-hys-aineet urheilussa

Lukuaika: 6 minuuttia


25.02.2021

Doping-aineet on yksi fitness- ja kehonrakennuslajien julkisia salaisuuksia. Oheisessa blogimerkinnässä avaan hieman lajin historiaa tästä näkökulmasta ja ennen kaikkea tuon esille, miksi en näe aineiden käytössä järkeä.

Doping-aineet ja kehonrakennuksen historia

Kehonrakennus on urheilulajeista ehkä kaikkein eniten saanut doping-leiman. Tämä ei ole lainkaan ihme, koska etenkin 70-luvun kulta-ajoista lähtien ns. kielletyt menetelmät (mm. anaboliset steroidit) ovat kuuluneet lajiin. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut. Varhaisimmat modernit kehonrakentajat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella olivat ns. naturaaleja. Hyvä esimerkki kehonrakentajasta ennen doping-aineiden runsasta käyttöä oli Steve Reeves. Hän olisi 50-luvun kehonrakentajan fysiikallaan sopinut erittäin hyvin nykypäivän Men´s Physique tai Classic Physique -lajeihin. Siitä käyttikö Reeves mm. anabolisia steroideja, on tosin käyty keskustelua. Itse olen sitä mieltä, että todennäköisesti ei. Hyvällä genetiikalla ja harjoittelulla Reevesin fysiikka on mahdollista saavuttaa ilman dopingiksi luokiteltavia aineita.

On myös hyvä muistaa, että erilaisia voimalajeja tunnetaan antiikin ajalta. Ylistetäänpä jopa tuhansia vuosia vanhoissa Vanhan testamentinkin teksteissä miehistä voimaa. Erinomainen esimerkki tästä on muun muassa nasiiri Simson, joka tuli tunnetuksi uskomattomasta voimastaan. Vanhassa testamentissa myös muuten korostetaan, kuinka voima ja lihakset tuovat miehelle kunniaa ja arvostusta. Jostain syystä nämä näkemykset ovat juutalais-kristillisessä perinteessä väljähtäneet, mikä olisikin toisen blogimerkinnän aihe. Yksi hyvä kysymys on toki se, että emme pysty tietämään kaikkia voimaharjoittelun menetelmiä etenkin, jos puhutaan tuhansia vuosia vanhoista kulttuureista.


Gladiaattori (natuja kaikki) fleksaa kasuaalisti vehnäpellon keskellä. 152 eaa.


Joka tapauksessa pyrkimys päästä eroon dopingaineiden käytöstä lajin parissa on noussut esille erityisesti tällä vuosituhannella. Lääketieteen kehitys ei ole ainoastaan luonut uusia mahdollisuuksia kasvattaa lihasta erilaisilla aineilla, vaan myös tuonut mukanaan mahdollisuuden testata näiden aineiden käyttöä. Jo pitkään doping-aineiden käyttö onkin ollut eräänlaista kissa ja hiiri -leikkiä käyttäjien ja testaajien välillä eri urheilulajeissa. Kehonrakennus ja fitnesslajit ovat kuitenkin olleet urheilulajeista niitä viimeisiä linnakkeita, joissa testattua kisaamista on joskus katsottu kieroon. Moni vanhan koulukunnan bodari ajattelee, että testaus ja doping-aineista luopuminen pilaa koko lajin, koska silloin ei nähdä lavalla enää valtavia ja todella friikin näköisiä massamonstereita.

Hyväksyvä asenne kiellettyjen menetelmien suhteen on kuitenkin tuonut mukanaan vääjäämättömiä haittavaikutuksia. Etenkin raskaan sarjan ammattilaiskehonrakennus on niin äärimmäistä urheilua, että valitettavasti aika ajoin saamme kuulla nuorehkojen ihmisten kuolemista. Doping-aineiden käyttö lähes vääjäämättä usein lyhentää elinikää ja aiheuttaa usein terveysongelmia (mm. sydän- ja munuaissairaudet ja uniapnea). Pahimmillaan niihin turvaudutaan jopa harrastetasolla tai vaikkapa treenaamisen alkuvaiheessa.

Muun muassa terveysriskien takia merkittävin kansainvälinen lajiliitto eli IFBB (International Federation of Bodybuilding & Fitness) liittyi WADA:n jäseneksi vuonna 2005. IFBB:n edustaja Suomessa on Suomen Fitnessurheilu ry (SFU), joka on myös mm. Olympiakomitean jäsenliitto. SFU onkin toiminut Suomessa puhtaan fitness- ja kehonrakennuslajien edelläkävijänä. Tämä näkyy muun muassa sen tekemässä antidoping-työssä. Fitnessurheilijat kuuluvatkin Suomessa testatuimpien urheilijoiden joukkoon.


Wellness-tulokkaiden SM-kisa syksyllä 2020, jossa tiimin urheilija Eve Luhtala keskellä. Eve otti kisasta SM-hopeaa.


Antaako Suomi tasoitusta muille maille puhtaan urheilun takia?

Monessa maassa tilanne ei ole näin hyvä ja Suomi onkin tässä myös mielestäni globaali tiennäyttäjä. Olen ylpeä siitä, että tässäkin asiassa Suomi toimii ikään kuin eettisesti korkeatasoisena ihanteena maailmalle. Tiukka doping-kontrolli kuitenkin herättää joskus kysymyksiä siitä, onko Suomi liian naiivi, kun se antaa tasoitusta kansainvälisissä kisoissa maille, joissa doping-testausta katsotaan enemmän sormien läpi. Nämä ovat hyviä kysymyksiä, mutta on hyvä ottaa huomioon muutama näkökulma.

Ensinnäkin on hyvä muistaa, että Suomi on pärjännyt tiukasta doping-kontrollista huolimatta uskomattoman hyvin kokoonsa nähden kansainvälisellä tasolla. Suomesta on tullut viime vuosilta useita maailmanmestareita ja maailmanmestaruusmitalisteja niin amatööreissä kuin ammattilaisissakin. Joko tämä on seurausta siitä, että täällä on osattu olla ovelia kiellettyjen aineiden käytössä tai sitten valmennus ja urheilijoiden panostus on ollut erityisen onnistunutta ja laadukasta. Itse haluan ajatella, että kyse on jälkimmäisestä vaihtoehdosta.

Toiseksi henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kovalla työllä ja ilman doping-aineita rakennettu keho esteettisesti paremman näköinen kuin kielletyillä menetelmillä rakennettu – etenkin, jos jälkimmäinen vaihtoehto on mennyt överiksi. Toki tätä ei pysty aina silmämääräisesti havaitsemaan, mutta eron kyllä huomaa ainakin jossain määrin, jos vertaa keskimääräistä fysiikkaa eri lajiliittojen välillä.

Kolmas ja tärkein näkökulma liittyy urheilun ytimeen. Vaikka palkinnot ja menestys ovat erittäin upeita ja tavoiteltavia asioita, ne eivät kuitenkaan mielestäni ole urheilussa se pääasia. Olen toiminut urheilun parissa useamman eri vuosikymmenen ajan. Monien onnistumisten, pettymysten ja kokemusten kautta näkökulmani siihen, mikä on oikeasti tärkeää on muuttunut. Teini-ikäisenä haaveilin siitä, että olisin joku päivä kilpauinnissa Olympiavoittaja. Monien vaiheiden kautta kuitenkin noin 17-vuotiaana aloin ymmärtää, että omat rahkeet eivät siihen riittäisi.

Omien rajojen tunnistaminen ja haaveesta luopuminen ei kuitenkaan estänyt minua uudestaan kilpailemasta ja urheilemasta uinnissa tai muissa urheilulajeissa. Vuosien varrella lajit ovat vaihtuneet, mutta rakkaus urheilua kohtaan on syventynyt. Vaikka minulla on ollut omat hetkeni urheilun parissa ja edelleen tähtään niin valmennettavien kuin omaankin kilpailumenestykseen, en tee tätä enää vain kiiltävien asioiden toivossa. Urheilussa on minulle kyse jostain paljon syvemmästä: jatkuvasta kehittymisestä ihmisenä fyysisesti, psyykkisesti ja hengellisesti.



Kyse on siihen liittyen myös reilusta pelistä. Haluan kilpailla puhtain ja reiluin menetelmin. Huijaaminen ei ole minulle vaihtoehto. Alan gurun Mike Israetelin sanoja mukaillen: “If you win a natural contest as an enhanced, you haven’t won shit.” Mitä järkeä siis on uhrata oma terveys vain sen takia, että voittaa huijaamalla jonkin pystin? Eikö silloin aiheuta vammoja niin kropalleen kuin sielulleenkin? Toki se minulle on helpompi ymmärtää, jos kilpailija kilpailee ns. testaamattomissa kilpailuissa aineita käyttämällä. Silloin se ei ole huijaamista, mutta mielestäni myöskään erityisen fiksua terveysnäkölmasta.

Asiassa on sekin puoli, että kun fitnessvalmentajana ja fitnessurheilijana pyrin hyviin tuloksiin niin sanotusti naturaalisti, on siinä oma kiehtova puolensa. Naturaalina nimittäin on paljon vähemmän varaa virheisiin kuin aineiden käyttäjänä, jolloin pelkkä aineiden käyttö jopa ilman treeniä voi tuottaa hyviä määriä lihasmassaa. Naturaalien urheilijoiden pitää tehdä erittäin monta asiaa oikein, että saan lihaksen kasvamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikeissa asioissa on myös oma kiehtova puolensa.

Neljänneksi näen asian niin, että se, että muiden mahdollinen huijaaminen ei tee huijaamisesta yhtään hyväksyttävämpää. Kuten sanoin, minulle urheilussa on paljon syvemmästä kysymys kuin pelkästä kiiltävien esineiden hamuamisesta. Reilulla tavalla kilpaileminen, urheilijan arjesta nauttiminen, oman itsen ylitys ja muun muassa kanssakilpailijoiden kunnioittaminen on paljon arvokkaampaa kuin “voittaminen” millä tahansa keinolla. Sitä paitsi kaikkein suurin nautinto on voittaa silloin, kun tietää tehneensä sen reilulla tavalla.

Lopuksi on tuotava esille myös yksi erittäin mielenkiintoinen näkökulma asiaan. Nimittäin maailmalla tehdään paljon pitkäikäisyystutkimusta ja kehitetään siihen liittyen lääkitystä, joka estää ikääntymistä. Jos ja kun teknologia kehittyy tällä saralla pidemmälle, toivoisin, että ikääntymistä estävät ja terveyttä edistävät lääkeaineet tulisivat osaksi sallittuja menetelmiä. En siis halua sanoa tässä blogissani sitä, että olisin lääkevastainen tai sitä vastaan, että kaikenlainen fysiikan kehittäminen tai parantaminen lääkeaineilla olisi pahasta. Se kuitenkin pitäisi tehdä terveys edellä, asiantuntevasti ja sallituin menetelmin.

Ps. Suosittelen kaikkia etenkin kilpailemaan aikovia tekemään Puhtaasti paras -verkkokoulutuksen sekä lataamaan kännykkään Kamu-sovelluksen, jolla voi tarkistaa, kuuluvatko omat lääkkeet kiellettyihin aineisiin. Jos oma lääke on välttämätön terveydelle, mutta kiellettyjen aineiden listalla, sille voi hakea erivapautta Suek:ilta.

Keskustele artikkelista keskustelupalstalla

Jussi Koivisto on SFU:n 2-tason valmentaja, Team Voimalaitoksen päävalmentaja ja Men’s Physique -kisaaja. Hän on myös mm. Teologian tohtori ja luterilainen pastori.
Ks. lisää Instagramista: @fitsisu ja @team_voimalaitos

 

Jaa