Pohdintaa tavoitteista: osa 1 

Ensimmäisten kahden blogitekstini palaute oli harvinaisen positiivissävytteistä ja haluaisinkin heti kättelyssä lausua vilpittömät kiitokset! Sivuston ylläpitopuolelta ei myöskään tullut virtuaalista hienosäätölekaa, millä tekstejäni olisi muokkailtu. Tästäpä päättelin, että kirjoittelu on hyvä pitää sekä tyylillisesti, että sisällöllisesti ennallaan myös jatkossa.

Tämänkertaisessa tekstissäni pohdin tavoitteiden asettamista ja pysyvän elämäntapamuutoksen saavuttamista. Teksti on puhtaasti mielipidekirjoitus, vaikka pohdinnat perustuvatkin pitkälti koulun penkillä kuulemaani, asiantuntijaverkostoissa jauhettuun skei… käytyihin inspiroiviin keskusteluihin ja joskus muinoin lukemieni kirjojen teksteihin. Mielipidekirjoitukset usein kirvoittavat lukijoidenkin kielenkannat ja toivonkin, että saan tästä kuulla vielä jälkeenpäin.

Tekstin viitekehys on taustani vuoksi kuntoutuksessa, mutta väitän, että annetut esimerkit ja pohdinnat toimivat kaikissa tilanteissa, missä jollakin tavalla käsitellään tavoitteiden asettamista. Teksti on jaettu sekä pituutensa, että teemansa vuoksi kahteen osaan: teoriaan ja käytäntöön. Tämä toivottavasti parantaa myös luettavuutta (suomeksi: teoriaosa on näin helpompi skipata). Pyöräytetään pitemmittä puheitta mylly käyntiin teoriapuolen pintaraapaisulla!

Osa 1: Teoria

“Miksi asettaa tavoite?”

Tavoitteen asettelu on elinehto kuntoutumisen onnistumiselle, sillä ilman spesifiä tavoitetta ja päämäärää on miltei kaikki toiminta kuin hapuilua pimeässä. Asepalveluksessa ja reserviupseerikurssilla vietetystä ajasta sain mukaani kaksi äärimmäisen arvokasta elämänohjetta: 1) “Leirin hernekeittopäivänä pannukakku syödään ensin keittoa”, sekä 2) “Pidä kaikessa tekemisessä tavoite kirkkaana mielessä”.

Tavoitteenasettelun tulisi vastata yksilön uskomuksia omista kyvyistä ja mahdollisuuksista. Tässä yhteydessä voidaankin puhua voimaantumisen, minäpystyvyyden ja motivaation käsitteistä. Mielestäni on varsin helppoa hahmottaa hyvän tavoitteenasettelun periaatteet, jos tuntee nämä kolme edellä mainittua teemaa edes pintapuolisesti.

MINÄPYSTYVYYS

Minäpystyvyys rakentuu vahvojen kokemusten muodostamien tunnesiteiden varaan ja sillä on merkittävä rooli yksilön kehityksessä. Mikäli yksilö kokee jatkuvasti (tai enimmäkseen) onnistumisen elämyksiä, lisääntyy hänen minäpystyvyytensä ja aiemmin täysin mahdottomilta kuulostavat asiat alkavat näyttäytyä mahdollisilta. Mikäli yksilöllä on vahva minäpystyvyyden tunne, hän kykenee selviämään harjoitteista paremmin ja kykenee näkemään alussa asetettujen kuntoutus- ja/tai treenitavoitteiden tärkeyden myös pitkällä aikavälillä. Epäonnistumiset sen sijaan ruokkivat epäonnistumista myös jatkossa, mikäli trendi on jatkuva. On kriittistä tunnistaa yksilön minäpystyvyyden taso, sillä ilman tätä saatamme asettaa tavoitteita, jotka ovat joko liian vaativia (lannistava vaikutus) tai helppoja (tylsistyttävä vaikutus).

VOIMAANTUMINEN

Minäpystyvyyttä rakennetaan voimaantumisen kautta. Voimaantumisen käsitteellä viitataan yksilön kriittisen ajattelun ja itsenäisen toiminnan lisäämisen prosessiin ja tämän prosessin myötä kasvaneeseen minäpystyvyyden tunteeseen. Voimaantumisen prosessi on täysin asiakaskeskeistä ja ammattilaisen rooli on potilaan omaa toimintaa tukevaa ja ohjaavaa, jotta asiakas löytää itselle toimivat keinot sairautensa tai muun ongelmatilanteensa edistämiseksi. Voimaantumisen myötä asiakas hahmottaa paremmin oman tilanteensa, mikä johtaa luonnollisesti oikeellisempaan tavoitteenasetteluun. Voimaantumista taas voidaan saada aikaan esim. motivoivan haastattelun keinoin, mistä on tulossa myöhemmin oma blogitekstinsä. Tässä vaiheessa tyydyn vain toteamaan, että kaikessa ohjaustyössä korostuu asiakkaiden yksilöllinen kohtaaminen ja kuunteleminen. “Kuuntele ymmärtääksesi, älä vastataksesi” lausui aikanaan eräs minua huomattavasti viisaampi opettajani.

Asiakkaan voimaantumisen prosessiin liittyen tärkeää on myös ammattilaisen oma, jatkuva itsereflektio. Potilaan tukeminen ja turvallisuuden tunteen luominen kysyy oikeanlaista lähestymistapaa vaihtelevissa toimintaympäristöissä, eikä näin ollen ammattilainen voi turvautua samaan “kikkaan” kahdesti. Voimaantumisen prosessissa ei pakoteta potilasta muutokseen, vaan potilas auttaa lopulta itse itseään.

MOTIVAATIO

Motivaatiosta käytetään myös termiä “toiminnan voima”. Motivaatiolla katsotaan olevan useita erilaisia ulottuvuuksia, jotka tekemistä ohjaavat. Motivaatio voi olla henkilökohtaisten tavoitteiden ohjaamaa, missä tekemiselle nähdään syvempi merkitys ja arvo. Motivaatio voi kuitenkin olla myös täysin tilannesidonnaista, positiivisia asioista lähestyvää tai negatiivista asioita välttävää.

Mielestäni olennaista ei ole se, millaiset mallit asiakkaan motivoitumista ohjaavat, vaan se, että yksilö tunnistaa omat, yksilölliset motivaatiomallinsa. Sama pätee tottakai ohjaajan rooliin: on yksinkertaisesti tiedettävä, mikä asiakasta oikeasta ajaa eteenpäin kohti asetettua tavoitetta.

Siinäpä tärkeimmät ydinkohdat, jotka mielestäni tulee ottaa huomioon tavoitteita asetettaessa ja elämänmuutosprosessia käynnistettäessä. Seuraavassa osassa päästäänkin itse asiaan ja vastataan mm. kysymykseen: “Millainen on hyvä tavoite?”

Yours in health,

Tino

Tino Mäkelän kotisivu

Keskustele artikkelista keskustelupalstalla