Ojala & Takamaa: tuntuma VS ryskäys
Jeve Ojala ja Tomi Takamaa treenasivat keväällä 2021 yhteistreenin Kuntokeskus Karbonilla Jämsässä.
Tuntuma VS ryskäys – kas siinä vasta pulma. Vai onko? Tarvitseeko treenaamisen olla niin mustavalkoista? Voisiko treenissä yhdistää molemmat?
Videolla näemme kaksi treenaajaa, jotka edustavat omalla tavallaan aika lailla eri koulukuntia. Takamaa on puhunut niin paljon tuntumasta, että hänet jopa tunnetaan nimellä ”Tuntuma-Takamaa”. Ojala on taas kokeillut oma-aloittesesti tuntumatreenausta vuosia sitten yli vuoden jakson yhteen soittoon, ja on kironnut sen julkisesti ”treeniuransa suurimmaksi virheeksi”.
Tämä ei ole sanasta sanaan -lainaus, mutta käytännössä Ojala kertoi Fitnessurheilija-lehden artikkelissaan ottaneensa takapakkia tuntumajaksonsa aikana, mutta sitten kehittyneensä, kun alkoi lisätä kunnolla painoja tuntumasta välittämättä.
Ei kai – ihanko totta?
Sovelletaanpas tätä teoriaa muuhun kuin salimaailmaan
Jos siis golffarin avauslyönnissä on parantamisen varaa, ja hän konsultoi asiassa golf-opettajaa, jonka erikoisosaaminen on lyöntitekniikka. Opettaja ehkä kertoo oppilaallen, ettei seuraavaan kuukauteen saa miettiä lyöntien pituuksia, vaan keskittyminen pitää olla tekniikassa. Muutaman viikon ajan golffari hioo tekniikkaa, eikä lyö erityisen pitkälle lyöntejä, saati että rikkoisi ennätyksiään.
Kuukauden päästä golffari ottaa voiman mukaan avauslyönteihinsä ja lyö 100 metriä pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Sen jälkeen hän kertoo Pohjoismaiden golffarit värikuvina -lehden kolumnissa, miten turhaa tekniikka on, koska voimakas lyönti kantaa niin pitkälle, eikä tekniikka ole siinä niin tärkeä…
Toinen esimerkki
Lupaava karting-kuljettaja häviää jatkuvasti paremmilleen radalla, joka vaatii erityisen paljon ajolinjojen hahmottamista. Hän konsultoi asiassa kilpa-autoilijaa, jonka vahvuus on ajolinjojen opettaminen. Kilpa-autoilija ehkä kertoo oppilaalleen, että seuraavan kuukauden aikana ei ajeta täysillä, vaan keskitytään ottamaan ajolinjat mahdollisimman tarkasti. Muutaman viikon ajan karting-lupaus hioo ajolinjojaan, eikä aja koko ajan kaasu pohjassa, saati että rikkoisi ennätyksiään.
Kuukauden päästä hän sitten kertoo Koko Suomi päristelee -lehden kolumnissaan, miten ajolinjojen opettelu on pelleilyä, ja että rataennätys tuli, kun alkoi taas painaa kunnolla kaasua.
Kolmas esimerkki
Daniel saa jatkuvasti pataansa Cobra Kai -karateseuran pahiksilta. Daniel konsultoi asiassa japanilaista vanhusta, joka on erityisen hyvä muotoilemaan bonsai-puita ja nakittamaan remonttiaskareita. Kuukausien kuluttua Mr. Miyagin omakotitalo on hienompi kuin koskaan, mutta Daniel ei ole oppinut vielä yhtään karatea. Kunnes sitten Daniel antaa haastattelun CNN:lle, jossa hän kertoo, ettei autojen vahaamisella voittanut tappeluita, vaan piti potkaista Johnnya kurkipotkulla naamaan.
Kuva: Nuori Takamaa valmistautuu ekaan kovaan sarjaansa, 2014.
Pääsettekö kärryille?
Nyt alkaa se jossittelu. Mikä merkitys tekniikalla oli? On rohkeaa väittää, ettei tekniikan ja sen kuuluisan tuntuman hakemisella ollut mitään merkitystä sille, että lihakset alkoivat kehittyä, kun painoja taas lisättiin. Yhtä lailla on rohkeaa – ja jopa typerää – väittää, että isoja painoja ei edes tarvittaisi, ja että sarjat pitäisi tehdä aina hitaaaaaasti, puristelemalla ja tuntumalla.
Painoprogressio etenkin isoissa voimaliikkeissä on kehityksen kannalta ehdottoman tärkeää. Mutta onko ”ihan sama”, miten liikkeet tehdään? No ei varmasti ole. Kyseessä ei kuitenkaan ole painonnosto, jossa käytetään merkittävästi hyväksi tangon liike-energiaa, eikä myöskään voimanosto, jossa paino vain pitää saada sääntöjen puitteissa ylös. Jos siis kohdelihaksia halutaan rasittaa, tekniikkaa ei voida sulkea täysin pois, vaikka joidenkin mielestä asia on juuri niin.
Havaintoja omasta työstäni
Olen onnistunut brändäämään itseni jonkin sortin tekniikka- ja liikerataspesialistina. Vaikka anatomian osaamiseni ja käyttämäni terminologia on takuuvarmasti todella kaukana hierojien, fysioterapeuttien ja muiden kehon toiminnan ammattilaisten korvissa, olen silti aika hyvä huomaamaan ja ratkomaan tekniikkaongelmia käytännön tilanteissa. Ja kyllä – pakeilleni hakeutuu välillä tapauksia, jotka ovat ”vetäneet täysillä” useiden vuosien ajan, mutta silti heillä on yksi tai useampi perässä laahaava lihasryhmä. Tämän ei tietenkään pitäisi olla mahdollista, koska ”isot painot = isot lihakset”.
Kyse ei ole maksimaalisesta yhden ainoan lihasryhmän eristämisestä, pumpista tai siitä kirotusta tuntumasta. Kyse on siitä, että se voima osataan kohdistaa oikeille lihasryhmille. <kärjistys>Jos tekniikalla ei olisi mitään väliä, kaikilla olisi isot jalat, kädet ja selkä sekä pyöreät olkapäät. Yhtään lättäpersettä tai alle 45 sentin olkavartta ei näkyisi saleilla. </kärjistys>
Loppusanat: molempien ääripäiden yleistäminen ja liioittelu
Jos olet iso ”voimatreenaaja”, on helppoa sanoa, ettei tekniikalla ole mitään väliä. Todennäköisesti nostat teknisesti hyvin, jos olet iso. Jos taas olet iso ”tuntumatreenaaja”, on helppo sanoa, että tekniikka on kaikki kaikessa. Todennäköisesti käytät tekniikan lisäksi myös isoja painoja, jos olet iso.
Kumpikaan ääripää ei ole ole sen paremmin täysin oikeassa kuin ei täysin väärässäkään. Rata-autoilu vaatii raskaan kaasujalan ja kosolti hurjapäisyyttä, mutta myös selkärankaan juurtuneen teorian parhaista mahdollisista ajolinjoista. Kun ne on kerran opetellut, niitä on vaikea karistaa pois. Sama juttu golfin osalta. (En ole koskaan pelannut golfia, joten golf-harrastajat, pls no bully…)
Josko siis jätettäisiin keskustelu tuntumasta kokonaan väliin ja puhuttaisiin ennemminkin suoritustekniikasta?
Jeve Ojala ja kaikki muut voimatreenin puolesta liputtavat ovat nimittäin oikeassa siinä, että tuntumalla ei ole väliä.
Tekniikalla sen sijaan on.
Isot painot = isot lihakset.
Isot painot + tekniikka = isot lihakset.
Keskustele artikkelista keskustelupalstalla
https://www.instagram.com/jeveojala/
Jaa
