Mäennenä: Tempausote vetoliikkeissä
Tempausote vetoliikkeissä
Tempausotteella löytyy käyttöä myös painonnostoliikkeiden, tarkemmin tempauksen, ulkopuolelta. Otteen muodostamista vaatimuksista saa paljon irti, vaikka eläessään ei olisi tehnyt yhtäkään tempausta, eikä aikoisikaan tehdä. Tässä jutussa katsotaan, että mikä tempausote on, miksi sitä kannattaa käyttää ja miten hommassa pääsee alkuun!
Mikä se on?
Tempausote on kaikessa yksinkertaisuudessaan suurta oteleveyttä käyttävä levytangon ote. Oikea oteleveys löytyy tarkalleen, kun levytankoa kannattelee kädet seisoma-asennossa (esim. maastavedon yläasennossa) ja tanko on samalla linjalla vyötärön kanssa. Syy tälle on, että tempauksessa liikkeen voimakkaimmassa osassa, eli niin sanotussa 2. vedossa, tanko on juuri lantion kohdalla. Jos näin ei ole, tangon liikerata tapaa muistuttaa helposti liikaa ympyränkaarta, joka johtaa omiin ongelmiinsa.
Oteleveys on arvatenkin yksilöllinen. Isokokoisella voimailijalla tai peräti mörkösarjan nostajalla kädet voivat olla tangon kauluksissa asti, kun taas pienikokoisella naishenkilöllä tangon molempiin päihin voi jäädä parikymmentä senttiä tyhjää.
Käsien ote tangosta on myös erilainen, sillä käden kulma tankoon ei ole kohtisuora ja siten myös kaikki sormet eivät yllä välttämättä tangon ympärille. Tähän ei ole sinällään mitään kikkaa tai tarkkaa tekniikkaa; tangosta tulee vain pitää kiinni niin, että se pysyy näpeissä. Peukalolukon käyttö on ei ole pakollista. En ole suurin fani, mutta sitä saa toki käyttää.
Miksi käyttää?
- Mitään ei kannata tehdä turhantähden, etenkin jos tekeminen monimutkaistaa kokonaisuutta tarpeettomasti. Tempausotteen käytöllä saadaan kuitenkin useita tuntuvia hyötyjä, joita on listattuna alla:
- Vetoliikkeissä suurempi liikerata verrattuna normaalin otteen käyttöön. Vaikutus on osittain sama kuin esimerkiksi maastavedon tekeminen maltilliselta korokkeelta.
- Tempausotteen käyttö sytyttää yläselän lihakset töihin kuin itsestään aina lavanlähentäjiä myöten.
- Kasvanut vetoliikkeen liikerata ja noston asento haastavat keskivartalon lihaksistoa ja erityisesti alaselän ojentajia.
- Erilaista harjoitetta ja ärsykettä otevoimalle. Jos tanko pysyy tempausotteella näpeissä, se pysyy varmasti myös normaalia otetta käyttäessä ja todennäköisesti entistä suuremmilla kilolukemilla.
- Toimii hyvin ärsykevaihteluna perinteisille vetoliikkeille.
Miten alkuun?
Tempausotteen käytössä pääsee alkuun helposti. Ensimmäisen liikevalintana voi käyttää romanialaista maastavetoa tai lyhyemmin RDL:ää. Sitä mukaa, kun liikkuvuus ja liiketekniikka antavat myöten, voi siirtyä täysiin maastavetoihin tempausotetta käyttäen. Esimerkki liikeprogressioista tempausotteen käytössä voisi mennä seuraavasti:
- RDL
- RDL 3-4 sekunnin laskuvaiheella
- RDL 1-2 sekunnin stopilla ala-asennossa
- Maastaveto pukeilta
- Maastaveto täydellä liikeradalla
Jos taipumusta ja myös kompetenssia on painonnostoliikkeiden saralla, tempausvedot ovat äärimmäisen hyvä liikevariaatio ja lukeutuu suosikkeihin monesta syystä. Niissä yhdistyy kaikki edellä luetellut seikat ja lisäksi voimakas kolmoisojennus (engl. triple extension), joka on enemmän ja vähemmän kaiken suorituskykyyn perustuvan ja urheilussa tapahtuvan liikehdinnän perusta.
Jos ja kun tangon haluaa viedä vedosta pään päälle, tempaus ja sen variaatiot tai vaikkapa pelkkä valakyykky tarjoavat haastetta takuuvarmasti pitkän aikaa. Hyvä suoritus edellyttää ensinnäkin vähintään hyvällä tasolla olevaa liikkuvuutta, mutta toimii myös kokonaisvaltaisena voimatason mittarina. Painonnostoliikkeiden ja niiden johdannaisten opettelu on parhaimmillaan myös erittäin palkitsevaa, sillä ne tuovat liiketaito-oppimisen aspektin mukaan raudan nostamiseen sanan varsinaisessa merkityksessä.
Laita tempausote kokeiluun ja ota ilo irti sen tuomista hyödyistä!
Teksti: Jukka Mäennenä
Jukan uusi kotisivu löytyy osoitteesta Strongworks.fi ja Jukan muut jutut löydät tästä.
Keskustele artikkelista keskustelupalstalla
Jaa
One thought on “Mäennenä: Tempausote vetoliikkeissä”
Comments are closed.